Rieskatesti
Itsenäisyyspäivän aamuna keitin ison kattilallisen puuroa koko perheelle. Puolet siitä jäi tähteeksi, ja kysäisin anopilta miten voisin hyödyntää ylijääneen puuron. Anoppi suositteli tekemään rieskan.
Tuumasta toimeen. Sotkin puurokattilaan hiivaa, jauhoja, kananmunan, suolaa, juustoraastetta sekä vettä ja jätin koko komeuden kohoamaan. Anoppi ehdotti kumoamaan taikinan johonkin vuokaan, ja suositteli paistamaan noin tunnin 200 asteessa.
Lopputulos oli hirveä. Maistoin hieman, mutta taikina oli joko jäänyt raa'aksi sisältä pitkästä paistoajasta huolimatta, tai taikinan ainesten suhteet olivat menneet pieleen. Tekele lensi bioroskikseen.
Rieska on nuukailun aatelia. Rieska mahdollistaa milloin minkäkin hävikkiruoan jatkokäsittelyn muotoon, joka ainakin lapsiperheessä tekee yleensä kauppansa. Rieskalla voi korvata kallista leipää ja samalla säästää ruokahävikin määrää. Kotitalouksissa ruokaa lentää roskiin paitsi maapallon kantokyvyn, myös kotitalouksien maksukyvyn kannalta huolestuttavia määriä. Seurasin oman taloutemme hävikkiruoan määrää marraskuun ajan summittaisella ruutuvihkokirjanpidolla, ja pöyristyin. Karkeasti arvioiden hävikin rahallinen arvo oli noin 50 euroa. Sellainen summa tuntuu jo kenen tahansa palkansaajan lompakossa, eikä tavallinen suorittavaa työtä tekevä virkamies edes uskalla haaveilla sen tasoisesta palkankorotuksesta tulevallakaan palkkakierroksella.
Rieskaa tehdessäni törmäsin kuitenkin elämän yleisiin lainalaisuuksiin. Omat kotitaloustaitoni ovat aavistuksen ruosteessa. Hävikin käsittely vaatii aikaa, energiaa sekä kekseliäisyyttä onnistuakseen. Arkena rieskat jäävät tekemättä, koska puuronrippeiden säilöminen johtaa yleensä siihen, että jääkaapista löytyy kevään tullen rairuohon näköisiä kasvustoja. Nuukailu säästää luonnonvaroja sekä rahaa, mutta vaatii aivan omanlaisensa aikaresurssin toteutuakseen. Tässä tullaan ydinasiaan: päivätöissä käyvällä lapsiperheellisellä on eniten puutetta juuri ajasta. Siis heti rahan lisäksi.
Moni meistä varmaan jotenkin intuitiivisesti tietää heittävänsä ruokaa roskiin, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään. Aikaresurssit ovat lapsiperheessä niin rajalliset, että perheen yhteinen hereilläoloaika klo 17-19 välillä tulee yleensä käytettyä johonkin muuhun kuin nuukailuun. Yhteiskunnallisesti asia on merkittävä, koska vähävaraisia yleensä ohjataan suitsimaan kuluja esimerkiksi marjastuksen, sienestyksen ja kirpputorien koluamisen kaltaisin keinoin. Kaikki näistä ovat toki mukavia aktiviteetteja. Pienten lasten kanssa marjastaneet kuitenkin tietävät, että vilkkaan lapsen kanssa saalista harvoin kertyy ämpäritolkulla. Sienimetsässä lapsia pitää paimentaa pysymään hengissä ja olemaan syömättä kärpässieniä ja seitikkejä. Perheillä ei ole nykyään läheskään aina käytettävissä isovanhempien tai sukulaisten lastenhoitoapua, joka mahdollistaisi aikaresurssin kohdentamisen esimerkiksi juuri marjastukseen. (Itse olen toisaalta saanut isovanhemmilta marjat valmiiksi poimittuina ja rasioihin pakattuina, mikä on vielä isompi kädenojennus.) Asuminen kerrostalossa tai muutoin asfaltoidussa ympäristössä ei mahdollista omien marjapuskien pitämistä. Ja niin edelleen.
Rieskatestini osoitti sen, että nuukailu onnistuu helpoimmin silloin, kun rahallinen motivaatio kannustaa nuukailuun ja käytettävissä on löysää aikaa nuukailun toteuttamiseen. Matalapalkka-aloilla työskentelevät tietävät, että tämä yhdistelmä ei työssäkäyvälle ole useinkaan realismia. Työssäkäynti rajaa vapaa-aikaa, ja toisaalta työpäivästä pitäisi palautua muutenkin kuin yökaudet säilömällä, soseuttamalla ja rieskoja paistamalla. Toki jotkut venyvät siihen, mutta kaikki eivät. Ja pitäisikö edes?
Nuukailutaitojen osalta viitataan usein entisaikojen sukupolvien kyvykkyyteen ja nykyperheiden laiskuuteen ja osaamattomuuteen. Oma isoäitini oli hyvin omavarainen ja kykeni pyörittämään virkatyönsä ohella nelihenkistä perhettä ilman jääkaappia, pesukonetta, tiskikonetta, kuivausrumpua ja muita vastaavia sähkölaitteita. Miten hän sen teki?
1. Mummillani oli apunaan palkattu kotiapulainen
2. Mummini teki osapäivätyötä
3. Joka taas johtui siitä, että siihen aikaan Suomessa oli käytössä puolisoiden yhteinen verotus joka teki mummini osapäiväisestä työskentelystä taloudellisesti kannattavaa.
4. Mummini oli äärimmäisen kätevä käsistään sekä taidokas ja kekseliäs entisaikain ihminen.
5. Nuukailu oli elämäntapa hautaan asti, mikä mahdollisti toisaalta eläkeiässä laajat ulkomaanmatkat
Toisin sanoen: nuukailu on vain osittain tahdon asia, mutta mitä suurimmassa määrin riippuvainen ympäröivän yhteiskunnan asettamista reunaehdoista. (Mihin muuhunkaan analyysiin valtiotieteilijä voi päätyä?) Yhteiskunnan reunaehdot aiheuttavat esimerkiksi sen, että palkkahaitarin alapäässä sinnittelevä pätkätyömaisterihenkilö joutuu sinnittelemään palkkansa varassa aivan toisella tavalla kuin vähemmän koulutettu mutta paremmassa palkka-asemassa oleva suorittavaa työtä tekevä henkilö. Toisaalta nuukailuun käytettävää aikaa on vähemmän kuin työelämän ulkopuolella olevalla henkilöllä, kuten eläkeläisellä. Tämän resurssien epätasaisen jakautumisen kanssa täytyy oppia elämään ja nuukailla omaan elämäntilanteeseen soveltuvalla tavalla.
Siitä tässä blogissakin on kysymys.
Tuumasta toimeen. Sotkin puurokattilaan hiivaa, jauhoja, kananmunan, suolaa, juustoraastetta sekä vettä ja jätin koko komeuden kohoamaan. Anoppi ehdotti kumoamaan taikinan johonkin vuokaan, ja suositteli paistamaan noin tunnin 200 asteessa.
Lopputulos oli hirveä. Maistoin hieman, mutta taikina oli joko jäänyt raa'aksi sisältä pitkästä paistoajasta huolimatta, tai taikinan ainesten suhteet olivat menneet pieleen. Tekele lensi bioroskikseen.
Rieska on nuukailun aatelia. Rieska mahdollistaa milloin minkäkin hävikkiruoan jatkokäsittelyn muotoon, joka ainakin lapsiperheessä tekee yleensä kauppansa. Rieskalla voi korvata kallista leipää ja samalla säästää ruokahävikin määrää. Kotitalouksissa ruokaa lentää roskiin paitsi maapallon kantokyvyn, myös kotitalouksien maksukyvyn kannalta huolestuttavia määriä. Seurasin oman taloutemme hävikkiruoan määrää marraskuun ajan summittaisella ruutuvihkokirjanpidolla, ja pöyristyin. Karkeasti arvioiden hävikin rahallinen arvo oli noin 50 euroa. Sellainen summa tuntuu jo kenen tahansa palkansaajan lompakossa, eikä tavallinen suorittavaa työtä tekevä virkamies edes uskalla haaveilla sen tasoisesta palkankorotuksesta tulevallakaan palkkakierroksella.
Rieskaa tehdessäni törmäsin kuitenkin elämän yleisiin lainalaisuuksiin. Omat kotitaloustaitoni ovat aavistuksen ruosteessa. Hävikin käsittely vaatii aikaa, energiaa sekä kekseliäisyyttä onnistuakseen. Arkena rieskat jäävät tekemättä, koska puuronrippeiden säilöminen johtaa yleensä siihen, että jääkaapista löytyy kevään tullen rairuohon näköisiä kasvustoja. Nuukailu säästää luonnonvaroja sekä rahaa, mutta vaatii aivan omanlaisensa aikaresurssin toteutuakseen. Tässä tullaan ydinasiaan: päivätöissä käyvällä lapsiperheellisellä on eniten puutetta juuri ajasta. Siis heti rahan lisäksi.
Moni meistä varmaan jotenkin intuitiivisesti tietää heittävänsä ruokaa roskiin, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään. Aikaresurssit ovat lapsiperheessä niin rajalliset, että perheen yhteinen hereilläoloaika klo 17-19 välillä tulee yleensä käytettyä johonkin muuhun kuin nuukailuun. Yhteiskunnallisesti asia on merkittävä, koska vähävaraisia yleensä ohjataan suitsimaan kuluja esimerkiksi marjastuksen, sienestyksen ja kirpputorien koluamisen kaltaisin keinoin. Kaikki näistä ovat toki mukavia aktiviteetteja. Pienten lasten kanssa marjastaneet kuitenkin tietävät, että vilkkaan lapsen kanssa saalista harvoin kertyy ämpäritolkulla. Sienimetsässä lapsia pitää paimentaa pysymään hengissä ja olemaan syömättä kärpässieniä ja seitikkejä. Perheillä ei ole nykyään läheskään aina käytettävissä isovanhempien tai sukulaisten lastenhoitoapua, joka mahdollistaisi aikaresurssin kohdentamisen esimerkiksi juuri marjastukseen. (Itse olen toisaalta saanut isovanhemmilta marjat valmiiksi poimittuina ja rasioihin pakattuina, mikä on vielä isompi kädenojennus.) Asuminen kerrostalossa tai muutoin asfaltoidussa ympäristössä ei mahdollista omien marjapuskien pitämistä. Ja niin edelleen.
Rieskatestini osoitti sen, että nuukailu onnistuu helpoimmin silloin, kun rahallinen motivaatio kannustaa nuukailuun ja käytettävissä on löysää aikaa nuukailun toteuttamiseen. Matalapalkka-aloilla työskentelevät tietävät, että tämä yhdistelmä ei työssäkäyvälle ole useinkaan realismia. Työssäkäynti rajaa vapaa-aikaa, ja toisaalta työpäivästä pitäisi palautua muutenkin kuin yökaudet säilömällä, soseuttamalla ja rieskoja paistamalla. Toki jotkut venyvät siihen, mutta kaikki eivät. Ja pitäisikö edes?
Nuukailutaitojen osalta viitataan usein entisaikojen sukupolvien kyvykkyyteen ja nykyperheiden laiskuuteen ja osaamattomuuteen. Oma isoäitini oli hyvin omavarainen ja kykeni pyörittämään virkatyönsä ohella nelihenkistä perhettä ilman jääkaappia, pesukonetta, tiskikonetta, kuivausrumpua ja muita vastaavia sähkölaitteita. Miten hän sen teki?
1. Mummillani oli apunaan palkattu kotiapulainen
2. Mummini teki osapäivätyötä
3. Joka taas johtui siitä, että siihen aikaan Suomessa oli käytössä puolisoiden yhteinen verotus joka teki mummini osapäiväisestä työskentelystä taloudellisesti kannattavaa.
4. Mummini oli äärimmäisen kätevä käsistään sekä taidokas ja kekseliäs entisaikain ihminen.
5. Nuukailu oli elämäntapa hautaan asti, mikä mahdollisti toisaalta eläkeiässä laajat ulkomaanmatkat
Toisin sanoen: nuukailu on vain osittain tahdon asia, mutta mitä suurimmassa määrin riippuvainen ympäröivän yhteiskunnan asettamista reunaehdoista. (Mihin muuhunkaan analyysiin valtiotieteilijä voi päätyä?) Yhteiskunnan reunaehdot aiheuttavat esimerkiksi sen, että palkkahaitarin alapäässä sinnittelevä pätkätyömaisterihenkilö joutuu sinnittelemään palkkansa varassa aivan toisella tavalla kuin vähemmän koulutettu mutta paremmassa palkka-asemassa oleva suorittavaa työtä tekevä henkilö. Toisaalta nuukailuun käytettävää aikaa on vähemmän kuin työelämän ulkopuolella olevalla henkilöllä, kuten eläkeläisellä. Tämän resurssien epätasaisen jakautumisen kanssa täytyy oppia elämään ja nuukailla omaan elämäntilanteeseen soveltuvalla tavalla.
Siitä tässä blogissakin on kysymys.
Kommentit
Lähetä kommentti