Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Rahaa kuin roskaa?

Kuten edellä totesin, olen syynännyt rahankäyttöäni juhannuspyhien ratoksi. Seuraavaksi kerron, miksi on tärkeää tarkkailla rahankäyttöään jatkuvasti ja olla itselleen rehellinen. Olen mielestäni tosissani yrittänyt vähentää turhaa kulutusta kuluneena vuonna. Kuitenkin kuluneen vuosipuolikkaan analyysi paljastaa jotain aivan muuta. Olen tuhlannut kuin apina! Esimerkiksi otin vuoden alusta tilitapahtumat alaotsikolla "harrastukset ja vapaa-aika". Tähän kategoriaan kuuluvat salimaksut, lehtitilaukset, Veikkaus-pelit, kirjakauppaostokset sekä kahvila- ja ravintolakäynnit. Näihin todella "tarpeellisiin" huvituksiin olen 6kk aikana upottanut 1480 euroa. Kyllä. Että se siitä "nuukailusta", tekisi mieleni sanoa. Mutta toisaalta: en olisi Nuuka mutsi, ellen heti ryhtyisi toimeen huomatessani budjettini vuotavan pahemman kerran. Ryhdyin välittömästi toimeen: peruin minulle todella rakkaan Hesarin viikonlopputilauksen ja päätin tyytyä jatkossa pelkkään digil...

Saiturin juhannus

Olen jälleen kerran käyttänyt juhlapyhän hyödykseni ja pysähtynyt tutkimaan kuluneen vuosipuolikkaan kustannusrakennetta. Riemukseni löysin puuhaan oivan matkaoppaan eli Timo Astikaisen teoksen nimeltä Miten elää ilman rahaa (Into kustannus 2015). Astikaisen lähtökohta on elämä kokonaan nollabudjetilla rahatalouden rakenteiden ulkopuolella, mutta teos tarjosi mahtavia säästövinkkejä myös oravanpyörässä tiukasti köröttävän perheenäidin näkökulmasta. Aloin Astikaisen teoksen myötä pohtia, mitkä asiat arjessa olisi mahdollista toteuttaa rahatalouden ulkopuolella. Onko pakko tilata maksullisia lehtiä kotiin, kun kotikunnassamme on toimiva kirjastokin (josta maksan kertaalleen jo verojen muodossa)? Onko pakko harrastaa liikuntaa kuukausimaksullisella kuntosalilla (joka sinänsä on edullinen jumppien ja salitreenin kustantaessa 49 euroa kuukaudessa)? Onko lapsen pakko harrastaa maksullisia asioita? Maksullisuus on mahtava juttu esimerkiksi liikuntapalveluissa siitä näkökulmasta, että ammatt...

Hyötyä vai hukkaa?

Koen syyllisyyttä valtaosan hereilläoloajastani. Syyllisyys on kelpo ystävä silloin, kun se ohjaa toimimaan moraalisesti kestävällä tavalla, mutta minun kokemallani syyllisyydellä ei ole enää mitään tekemistä arjen realiteettien kanssa. Ilmeisimmillään syyllisyyden tunto iskee poistuessani päiväkodin portilta työpaikkaa kohti. Työmatka on oivaa aikaa pohtia kaikkia traumoja, joita lapsi saa ammattimaisesta varhaiskasvatuksesta. Mikäli hoitaisin lastani kotona, kokisin syyllisyyttä siitä ettei hän ole ammattimaisen varhaiskasvatuksen piirissä tapaamassa ikätovereitaan. Olen kokenut lisäksi syyllisyyttä mm. siitä, etten koliikin vuoksi jaksanut viedä lasta vauvauintiin tai käydä enempää äiti-vauva -jumpissa. Kotiin lähdön hetkellä taas koen syyllisyyttä kaikista tekemättömistä töistäni. Mikään ei riitä. Syyllistyn lyhyiden automatkojen ajamisesta, koska kaikki lyhyet matkat tulisi taittaa pyörällä tai jalan. Pitkistä automatkoista vasta syyllistynkin, niitähän ei pitäisi tehdä ollenk...